|

numero 2/2005
Rokpa
25 vuotta auttamistyötä
| |
| Äärimmäisyydestä
toiseen: |
|
Nepalin kaduilta Edinburghin festivaaleille |
| |
| Nepalissa
tuhansien perheiden
lapset joutuvat kadulle perheiden hajotessa tai siksi, että
köyhyys pakottaa siihen. Kaduilla uhkaa väkivalta, sairaudet ja
lapsikauppa. |
|
Eurooppalaiset perheet, jotka
majoittivat kiertueen jäseniä, ihastuivat valtavasti heidän
välittömyyteensä ja vilpittömään avoimuuteen. Suurkiitos
kaikille majoitusta järjestäneille perheille, jotka tekivät
matkasta mahdollisen!
Tapasimme Sujanin

8-vuotias Sujan on
Rokpan lastenkodin uusin asukas Nepalissa. Siellä on nyt 42
asukasta.
Hän oli asunut kaduilla sen
jälkeen, kun isäpuoli pieksi hänet ja äiti hylkäsi. Sujanin täytyi hakeutua juopon
miehen kylkeen pysyäkseen
öisin lämpimänä.
Sujan on osoittautunut älykkääksi
pojaksi, joka pärjää hyvin koulussa, vaikka onkin hiukan villi.
Hän on uusien veljiensä ja siskojensa lemmikki. Vaikka Sujanin
elämällä oli hankala alku, lastenkodissa uskotaan, että hän
tulee selviytymään hyvin.
|
 |
| Lapset ja nuoret matkallaan
Skotlannissa. |
| . |
| Viime kesänä
kymmenen entistä katulasta näytti, miten vähäisenkin avun turvin
elämän voi muuttaa. Lasten tanssiryhmä esiintyi loppuunmyydyille katsomoille
Euroopan eri maissa. Esityksessä kuvailtiin näytelmän, musiikin
ja tanssin keinoin, miten heidän oli mahdollista nousta
syrjäytyneisyydestä yhdessä maailman köyhimmistä maista. Heidän
apunaan oli uuden perheen lämpö Rokpan lastenkodissa Kathmandussa.
Euroopan kiertue järjestettiin
Rokpa-järjestön 25-vuotisjuhlien kunniaksi, ja sen tarkoituksena
oli näyttää näille nuorille maailmaa.
Rokpan perustajajäsen Lea
Wyler, joka poimi heidät kadulta uskoo, että kun he
kertovat tarinansa suurelle yleisölle, heidän itsetuntonsa
kasvaa. He huomaavat,
miten suuria esteitä ovat voittaneet ja oppivat arvostamaan
sitä, mitä heistä on tullut. |
|
|
|
32
euroa viikossa riittää yhden lapsen asumis- ja
koulunkäyntikuluihin. |
Edistysaskeleita Etelä-Afrikan Groot Maricossa
| Opettaja Jeannette
Senosi tekee kaikkensa auttaakseen Tswana-heimon jäseniä
Groot Maricossa. Noilla
takamailla ihmiset elävät köyhyyden kierteessä ja monilla on
Hiv/AIDS. Maanomistajat ovat käyttäneet heitä hyväkseen ja maksaneet
huonoja palkkoja. Ihmisten terveys rapistuu, ongelmat johtavat alkoholismiin ja lapset
jäävät heitteille.
Rokpa on perustanut seudulle
keskuksen, joka tarjoaa paikalliselle väestölle nyt rakennustöitä.
Lopultakin he saavat kunnon palkkaa ja oppivat ammattitaitoja.
Jeannette opettaa lapsia lukemaan ja kirjoittamaan antaen heille
tulevaisuudentoivoa. Kesäkuussa hän perusti lapsille kerhon ja teki
sinne leluja. Alkeisoppimiseen tarvittavia välineitä luotiin
kierrätysmateriaaleista ja vanhemmat auttoivat leikkikentän
kunnostamisessa. Aikuisille perustettiin kaksi ryhmää, joissa he
voivat kehittää lukutaitoaan ja perehtyä itselleen hyödyllisiin
aiheisiin. |
|
 |
|
Jeannette ohjaajana päiväkodissa. |
| Jeannetten
toivomuslistalla on huonekaluja kerhotilaan, leluja, kunnon ruokaa
lapsille, leikkivälineitä ja pelejä ulkokäyttöön ja varaston
muuttaminen luokkahuoneeksi. Niiden hankkimiseksi tavoitteena on
kerätä 5340 euroa.
Kiitokset kaikille, jotka ovat
jo sponsoroineet tätä hanketta. Juoksevat palkkakulut ovat 590
euroa/kk.
Uutisia Groot Maricosta
syksyllä
2009 |
Parantavaa metsää istutetaan
Zimbabween
| Neljännes Zimbabwen väestöstä on
Hiv-positiivista. On erittäin tärkeää, että löytyy jokin
sellainen keino estää AIDSin leviäminen, johon ihmisillä on
varaa. Intialaisen moringa-puun lehdet sisältävät paljon
vitamiineja ja kivennäisiä ja niitä voidaan käyttää
ravintolisänä, joka parantaa vastustuskykyä. Rokpa rahoittaa
ruohonjuuritason projektia näiden puiden kasvattamiseksi
Zimbabwen Hararessa. Vammaisten lasten äitien muodostama
vertaistukiryhmä saa lahjoituksena 500 puuntainta. |
|
He istuttavat ne, hoitavat niitä ja korjaavat lehdistä
saatavan sadon, josta osa myydään ja osa käytetään omiin
tarpeisiin. Yhdessä työskentelemällä äidit hankkivat elannon
perheilleen ja auttavat toisiaan lasten kaitsemisessa. Yksi
moringa-puun taimi ja sen tarvitsema kastelujärjestelmä maksaa
15 euroa, ja yhden puun tuotolla voidaan ylläpitää yhtä
perhettä. |

|
Lahjoita
moringa-puiden kasvatukseen verkossa tai pankkisiirrolla. |
Rokpa tukee 4000 lasta
Tiibetissä - tässä
kaksi heistä kertoo itsestään
| 17-vuotias Karma Chögyal
on yksi 150 orpolapsesta, joille vapaaehtoiset Rokpan
työntekijät opettavat englantia Yushun koulussa. Kurssityönä
Karman piti kirjoittaa aine, joka suomennettuna kertoo hänen
tarinansa näin:
"Olin noin 9-vuotias, kun
vanhempani kuolivat. Sitten minulla ei ollut kotia ja nukuin
ulkona. Nukuin torilla, missä ystävälliset ihmiset antoivat
minulle ruokaa. Vaatteeni tulivat hyvin likaisiksi, sillä en
voinut pestä niitä missään. Minulla oli kylmä ja nälkä ja
olin surullinen. Elin näin kolme tai neljä vuotta.
Eräänä päivänä tätini tuli
etsimään minua. Hän kertoi, että veisi minut uuteen kouluun.
Sillä tavalla tulin tähän kouluun. Täällä minusta tuntuu samalta
kuin kaikista muistakin oppilaista: opettajat kohtelevat meitä
rakkaudella, ja vaikka olemme kaikki orpoja, olemme täällä
onnellisia. Olemme hyviä ystäviä keskenämme ja autamme toinen
toistamme.
Tiedämme olevamme
onnekkaita, kun pääsimme kouluun ja opiskelemme ahkerasti.
Tahdon suorittaa opintoni hyvin. Ja toivon, että voisin auttaa
monia muita sitten kun valmistun."
Karma voi suorittaa keskiasteen
kolme vuotta Yushussa ja pyrkiä sitten opiskelemaan
tiibetiläistä lääketiedettä, jos Rokpalla on varaa tukea häntä. |
|

Yon Run koulussa
kenttätyöntekijämme Barbara Pfeiffer tapasi 13-vuotiaan Tsu
Chenin, joka tulee Nabposta.
Hänen vanhempansa viljelevät
ohraa. Lomilla poika menee aina kotiin auttamaan peltotöissä.
Tsu Chen on innokas oppilas.
Hän on nyt kuudennella luokalla ja hänen mieliaineensa on
matematiikka. Ensi vuosi on viimeinen luokka ala-asteella ja hän
toivoo kovasti voivansa jatkaa keskiasteelle.
Hän on yksi niistä monista
lapsista Yun Ronin koulussa, jotka voisivat hyvin opiskella
eteenpäin, mutta joiden vanhemmilla ei ole varaa kustantaa
koulunkäyntiä.
Auta meitä tukemaan näitä
lapsia. 40 euroa kuussa riittää yhden keskiasteen oppilaan
kuluihin.
|
Näkökyky huomion keskipisteeksi
|
Elokuussa Rokpan vapaaehtoistyöntekijä, optikko Christian
Dutton pystytti maksuttoman näöntarkastusaseman Qinghain
kaupunkiin jo toista kertaa apunaan tiibetiläistä lääketiedettä
opiskelevat tulkit Chötso Drolma ja Tsering Drolma. Alueella on
kyllä optikkopalveluja saatavana, mutta ongelmana on se, että
monilla ihmisillä ei ole niihin varaa.
 |
|
1038 potilaalle
tehtiin näöntarkastus. Silmälaseja jaettiin 20 päivän kuluessa
yhteensä 1619 paria viidessä eri jakelupisteessä. Vaikka
sähkönjakelussa oli katkoja, vaikka tiet olivat hyvin huonossa
kunnossa ja ripuli ja uupumus uhkasivat, Christian iloitsi joka
päivä työn tuloksista. Samanlaista
projektia vuodelle 2006 suunnitellaan jo. Rahoitusta ja
silmälaseja kaivataan.
Parhaillaan haetaan myös
rakennuslupaa pysyvän klinikan rakentamiseksi. Maksuton
näöntarkastus olisi näin jatkuvasti saatavana ja paikkaa voisi
käyttää optikkojen koulutukseen. Alueella on tällaiseen
palveluun valtava tarve ja se merkitsee paljon köyhimmälle
väestönosalle.
3 eurolla saa
silmälasit, 30 eurolla voidaan tehdä näön pelastava
kaihileikkaus. |
| |
Tiibetiläisvanhus
näöntarkastuksessa. |
|
Rokpa News
Rokpa uutiset
1/2005
Kotisivu
|