Rokpa

yli 25 vuotta auttamistyötä

Suuren stupan juurella katukeittiö tuo toivoa

Kun astuin alas koneesta Katmandun lentokentällä tuntui kuin olisin palannut kotiin: värit, hajut, melu ja kaaos.

Olin tullut tänne auttaakseni katukeittiössä, jota Rokpa pitää yllä talvikuukausina. Yleensä vapaaehtoiset ovat paikalla kuukaudesta kolmeen kuukauteen, mutta itselläni oli aikaa vain kymmenen päivää. Minua oli pyydetty tulemaan, koska puhuin nepalia ja olin työskennellyt maassa kuusi vuotta erilaisissa hyväntekeväisyysjärjestöissä.

Suuntasin kohti Boudhanathia, missä aivan lähellä kaunista stupaa, sen takana olevalla pienellä aukiolla oli katukeittiö. Maa oli mutainen edellispäivän sateen jälkeen ja ihmiset odottivat riisi- ja linssiateriaansa istuen pitkillä bamburuokotangoilla. Kaikki on erittäin hyvin organisoitua ja puhdasta kiitos länsimaalaisten vapaaehtoisten ja nepalilaisten työntekijöiden yhteisten ponnistelujen. Katukeittiö on toiminut jo 25 vuotta.

Matkustin projektin johtajan, Lea Wylerin kanssa, toimin hänen tulkkinaan, kun yritimme ottaa selvää syistä, jotka toivat ihmisiä ruokajonoon. Oli Srijana ja hänen isänsä, jolla oli tuberkuloosi. Äiti oli kuollut, eikä tytöllä ollut varaa koulunkäyntiin. Rokpan avulla hän pääsee nyt kouluun ja saa hoitoa sairauteensa. Arjun taas oli kymmenvuotias pikkupoika, joka nukkui kadulla. Hän oli varsinainen katupoika, mutta haavoittuvainen. Hän poltti tupakkaa ja joi, ja kieltäytyi avuntarjouksista.

Yksinhuoltajaäiti ilmestyi paikalle pienen tytön kanssa. Tytöllä oli hirvittäviä palohaavojen aiheuttamia arpia. Hän oli pienenä kaatunut nuotioon ja menettänyt varpaansa, jotka paloivat pahoin. Hän hymyili nyt niin kuin kahdeksanvuotias vain voi ja laittoi paperia kenkiin varpaiden jatkeeksi. Rokpa etsii avustusvaroja, jotta hän pääsisi kouluun.

On niin paljon kerrottavaa. Mutta sen tiedän, että näistä ihmisistä löytyy sellaista tahtoa ja yrityshenkeä, jonka edessä tunnen itseni nöyräksi.  - Anne Goldie, Rokpan vapaaehtoistyöntekijä

• Rokpa tarvitsee 620 euroa vuodessa tukeakseen yhden lapsen asumista, ruokaa ja koulutusta Rokpan lastenkodissa.
• 45 euroa riittää ruokkimaan 250 ihmistä Rokpan katukeittiössä. Lahjoita netissä

Nykyaikaisen Tiibetin muuttuvat kasvot

Viime syksynä vapaaehtoinen kenttätyöntekijä Dianne Twiggs vieraili tri Akong Rinpochen kanssa tutustumassa useisiin Tiibetin  120 projektista. Kun saapuu autolla nykyaikaiseen tiibetiläiseen kaupunkiin, vastassa on usein kortteleittain uusia tyhjiä rakennuksia. Katutasossa kiiltävät aaltoilevat metalliovet. Lähempänä keskustaa ovi voi olla satunnaisesti ylösvedettynä, ja sen takana näkyy kauppias työnsä ääressä. Vielä lähempänä jalkakäytävillä on biljardipöytiä. Vilkkaimmilla alueilla moottoripyörät on parkkeerattu sikin sokin ja tupakoivat miesjoukot viettävät aikaansa pöytien ääressä rupatellen. Keskustassa on vaatekauppoja, ruokakauppoja, sisustus- ja rautakauppoja, usein yhteen nivoutuneina. Joka kaupungissa tuntuu olevan lukuisia kiinalaisia apteekkeja ja ilokseni yhdellä oli englantilainen, joskin hämmästyttävä nimi "Primal Chaos" - "peruskaaos".

Ongelma vai lääke?

Kun ajamme pidemmälle Tiibetiin, yhä useammat käyttävät perinteistä tiibetiläistä kansallispukua. Nämä kaupungit ovat turistille kiehtovampia - varsinkin siellä missä viranomaiset ovat yrittäneet lisätä pieniä tiibetiläisiä koristeita uusiin rakennuksiin, niin että ne eivät näytä pelkiltä sementtilaatikoilta.

Kun puhuin Rokpan kouluissa opiskelevien lasten kanssa kuulin yhä uudestaan saman tarinan. "Vanhemmillani ei ole jakkeja eikä hevosia, kaikki eläimet kuolivat, kun oli hyvin kylmä talvi." Tai: "He möivät eläimet maksaakseen velkansa hallitukselle." Tai: "He ovat muuttaneet kaupunkiin ja nyt heillä ei ole yhtään rahaa..." Noissa kouluissa harvalla lapsella tuntui olevan muita vaatteita kuin ne, jotka olivat heidän yllään. Makuusaleissa ei ollut henkilökohtaista omaisuutta, ei vaatteita, ei leluja tai kirjoja. Eräs tavallisimmista leluista näillä lapsilla tuntui olevan muovista kokoon puristettu munan kokoinen pallo, jota potkittiin ilmaan ja otettiin kiinni  suurella innolla ja tarkkuudella.

Joka puolella näyttää siltä, että perinteinen tiibetiläinen kulttuuri saa väistyä. Tiibetiläiset ovat alempaa kansanluokkaa eikä monilla ole kunnollista asumusta eikä ruokaa. Lapsia jää heitteille ja sukulaisten huostaan, vaikkei näillä ole itselläänkään kunnollista elantoa. On ilmeistä, että tämä yhteiskunta on siirtymävaiheessa. On myös selvempää kuin koskaan ennen, että nämä ihmiset tarvitsevat tukea löytääkseen paikkansa uudessa yhteiskunnassa.

Akong Rinpochen neuvoja oppilailleen tiibetiläisissä kouluissa v.2006

• Jos teillä on hyvä koulutus, kukaan ei voi viedä sitä teiltä pois. Se on teidän mielessänne ja turvassa varkailta. Ette voi olla hyviä kaikessa, mutta olla hyvä jossakin on hyvin hyödyllistä.
• Koko maailman velvollisuus on suojella ympäristöä, siivota roskat pois. Älkää jättäkö roskia lojumaan, niille on oma paikkansa.
• Oma kielenne ja murteenne on hyvin tärkeä, suojelkaa siis kulttuurianne.
• Jotkut vanhemmat tekevät virheitä, mutta totelkaa kuitenkin vanhempianne. Tärkeintä on, että käytöksessänne näkyvät myötätunto ja lähimmäisenrakkaus. Ajatelkaa aina muiden auttamista. Älkää vahingoittako muita. Älkää opetelko huonoja tapoja. Älkää unohtako auttaa muita.

Opettajaksi opiskeleville nuorille hän sanoi näin: "Jos teillä on hyvä sydän, oppilaat oppivat, mutta jos ei ole, he eivät opi vaikka kuinka opettaisitte."

---

Miten Rokpa helpottaa HIV-positiivisten elämää

Ikivanhojen taikauskoisten myyttien murtaminen ja AIDSin aiheuttaman poltinmerkin poisto on äärimmäisen tärkeää Zimbabwessa, jossa yhdellä neljästä aikuisesta on HIV-virus.

Kun Susan Gate, kolmen lapsen äiti sai tartunnan, hän jäi yksin ilman apua. Hän sanoo: "Olen nyt 38-vuotias leski. Mieheni kuoli vuonna 1997. Sen jälkeen minulla ei ole ollut tuloja, enkä ole voinut tehdä työtä, koska olen sairas. Sitten sain diagnoosin, että olen HIV-positiivinen. Kun kerroin siitä sukulaisilleni he vetäytyivät pois ja masennuin. Se vaikutti myös terveyteeni. Minulla on kolme lasta, joista kaksi käy yläastetta. En voi maksaa koulumaksuja enkä vuokraa. Itkin itkemistäni ja yritin itsemurhaa kaksi kertaa."

Rokpa auttaa Susania ja hänen kaltaisiaan antamalla ruokaa, lääkkeitä ja rahaa vuokraan. Susan saa lääkkeitä sairauteensa ja hän tuntee itsensä piristyneeksi. "Ilman Rokpaa olisin kuollut jo aikoja sitten."

Käytännön avun lisäksi Rokpa pyrkii muuttamaan HIViä ja AIDsia kohtaan tunnettuja asenteita ja levittää tietoa siitä, miten tartunnalta voi suojautua.

Tukiryhmät auttavat sairastuneita tulemaan toimeen, he opastavat ruokavaliossa ja opettavat viljelemään terveellisiä yrttejä, joiden avulla elämänlaatu paranee. Susanin kaltaisia naisia koulutetaan yhteisön terveydenhoitajiksi, jotka opettavat perusasioita muille. Rokpa auttaa  myös lapsia, joiden perheissä on HIV-tartunta. Edina on 15-vuotias, hänen isänsä on kuollut ja hän elää äitinsä ja neljän sisaruksen kanssa. Hän ei voi käydä koulua, koska perheellä ei ole rahaa edes ruokaan tai peitteisiin.

Jotta sellaiset lapset kuin Edina saisivat myönteisiä kokemuksia, Rokpa järjestää leirejä, joissa tutkitaan sitä, mitä kaikkea hauskaa elämässä voi olla. He saavat terveellista paikallisista ruoka-aineista valmistettua ruokaa ja oppivat arvostamaan maailmaa ympärillään. He saavat kokea, miten palkitsevaa on huolehtia toinen toisistaan, ottaa haasteita vastaan ja työskennellä yhdessä.

Inflaatio on Zimbabwessa 1700%. Terveydenhoidon kulut ovat siksi nousseet huikeiksi ja jopa perusruoka on hyvin kallista.

Parempi alku Georgelle

Työttömyys Etelä-Afrikassa on nyt 40% ja valtava joukko nuoria on ilman ammattikoulutusta. Yksi heistä on George Dyonase, jonka äiti ei pysty maksamaan hänen koulutustaan pienestä kodinhoitajan palkastaan. Niinpä Rokpa on tukenut Georgen opintoja. Hän alkoi opiskella teknillisessä ammattikoulussa toukokuussa 2006 ja edistyy hyvin toisella lukukaudellaan.   Johannesburgin köyhälistön lapsia varten on perustettu sponsoriohjelma, jotta voisimme auttaa myös muita, Georgen kaltaisia nuoria eteenpäin, mutta ohjelmaan tarvitaan varoja. Yksi vuosi teknillisessä koulussa maksaa 1200 euroa ja asumiskulut ovat 650 euroa puolelta vuodelta.   Päivitettyjä uutisia: George Dyonase sai loppuun putkimiehen ammattiharjoittelun Johannesburgissa, kiitos ROKPAn. Hän suoritti tutkinnon ja työskentelee nyt Johannesburgin lähellä.

kotisivu