Akong Rinpochen mukana Tiibetissä talvella 2008 - 2009

 

   

Sershul

Yushu

Chöpdrak

Tanag Gompa ja Kepcha Gön

Matka jatkuu

 

Hyvät ystävät, tämä on ensimmäinen matkapäiväkirjani, joten koettakaa kestää kun selvitän miten tämä toimii (meluisassa ja savuisessa kylmässä internet-kahvilassa). Alkuperäinen päiväkirja ja sen hiukan muotoiltu suomennos:

 

Lea Wylerin päiväkirjasta:

 

Saavuin maailman katolle uskomattoman rankan matkan jälkeen. Zürich jäi taakseni kovan pakkaamisen ja järjestelyn jälkeen. Olisin poissa kotoa lähes neljä kuukautta, joten paljon asioita piti antaa muiden hoidettaviksi. 17. joulukuuta sitten lähdin, ensin Amsterdamiin. Sen olisi pitänyt olla helppoa! Se ei ollut!!! Se oli päivä, jolloin Zürichissä oli valtava lumipyry ja matkamme viivästyi merkittävästi. Stuertti vakuutti minulle, että myöhästyisin Kiinaan, Chengduun menevästä koneesta vuorenvarmasti, ja minun pitäisi nyt RENTOUTUA, sekä nauttia muutama jouluinen päivä Hollannissa. Olisin voinut läimäyttää!

 

Kun lopulta saavuimme Amsterdamiin ravasin kuin ravihevonen Chendun lennolle ja ehdin juuri ja juuri – täysin hengästyneenä, joka valmistikin minua hyvin näihin korkeuksiin. Yksi päivä Chendussa ja sitten jeepillä Kanzeen. Herätys klo 1.30 aamulla, edelleen jet-lagin kourissa ja 16 tunnin ajomatka Kanzeen. Akong Rinpochen avustaja Gyaltsen ajoi autoa, jonka kyydissä olin yhdessä vuosien takaisen tuttuni Pimin kanssa. Hän työskentelee Hollannin ROKPAssa.

 

Pysähdyimme erään ystävän taloon muutamaksi tunniksi ja lähdimme kohti Sershulia, missä on kuuluisa Mani-muuri: 1,5 km pitkä seinämä, joka on tehty kivistä, joihin on kaiverrettu om mani peme hung -mantra. Alkuperäinen päiväkirja on osoitteessa http://www.flickr.com/photos/leawyler/sets/72157611831291404

 

Tässä on kaksi kuvaa, jotka otin autosta:

 

Nainen kerää jakin lantaa lumen alta 21. joulukuuta 2008.

Lannan poltto on ainoa tapa lämmittää paimentolaistelttaa.

 

 

Toinen kuva autosta matkalla Sershuliin. Lumi peittää ruohon – siksi täällä 4000 metrin korkeudessa on vieläkin vähemmän happea kuin muuten olisi. On vaikea hengittää ja kaikki tarmo menee siihen että saa ilmaa keuhkoihinsa ja pysyy lämpimänä. Ja silti – tuntee olevansa hemmoteltu ja vähän häpeissäni untuvatakissa ja merinovilla-alusvaatteissa, kun paikallisilla ihmisillä on pelkästään lampaan nahasta tehdyt vaatteet ja he asuvat teltoissa vaikka ilman lämpötila on hyvin paljon pakkasen puolella.

 

 

Saavumme Sershuliin ajettuamme toiset kuusi tuntia lumessa. Kerran auto liukui ja kääntyi ympäri, vain juuri ja juuri vältimme satojen metrien pudotuksen kuiluun. Silloin olin iloinen, etten väsymykseltäni jaksanut muuta kuin huomata asian, ilman että olisin oikeastaan tuntenut mitään – tunteet ovat niitä ihmisiä varten jotka ovat levänneitä ja istuvat lämpimissä taloissa ;-)

 

Sershulissa tapasimme Akong Rinpochen, joka oli odottanut meitä saapuviksi tärkeään juhlaan. Se oli järjestetty kymmenen vuotta kestäneen Mani-muuri projektin päättymisen kunniaksi. Kokonainen tiibetinkielinen Kangyur (Buddhan opetukset) oli kaiverrettu kiveen ja siitä oli tehty osa muuria. Tämä on valtavan tärkeä kulttuurinen ja uskonnollinen monumentti tiibetiläisille, jotka tekevät kunniakierroksia sen ympäri ja uskovat, että sitten kun mani-muuri on valmis, niin kuin on ennustettu, rauha lopulta tulee! Huomatkaa ajankohdan sattuminen yhteen joulun ja joulurauhan toivotusten kanssa…

 

Kun saavumme mani-muurin luo, sen pienen pyhäkköhuoneen lähellä tämä kuvassa oleva pikkutyttö toivottaa meidät tervetulleiksi perinteisen kata-huivin kera. Huivi annetaan lahjaksi kylään saapuville. Lapsen hymy lämmitti sydäntäni. Toivoa on.

   
Olin liian väsynyt tehdäkseni kunniakierroksen kävellen, mutta ajoin muurin ympäri autolla Rinpochen kanssa. Kivityöläisten 10 viimeisen vuoden aikana tekemä raskas urakka teki minuun valtavan vaikutuksen.

Ja juuri kun aloin tuntea hiukan iloa ja onnea ja vähän ylpeyttäkin siitä, että olin saanut olla osa tätä projektia, jolla oli niin syvällinen merkitys miljoonille ihmisille, juuri silloin näin vanhan naisen, joka piteli vakavailmeistä tyttöstä Rinpochen autoa vasten siunausta varten. (Niin tiibetiläiset tekevät kun korkea Lama saapuu. Heidän saamansa siunaus antaa heille voimaa yli talven ja koko vuoden ajan, usein koko elämän ajan!) Huomasin, että tytössä oli jotain omituista. Nainen puhui pitkään Rinpochelle ja Rinpoche kuunteli hyvin myötätuntoisen näköisenä.

 

Tarina kuuluu näin: lapsen kummatkin vanhemmat kuolivat. Isoäiti huolehtii vammaisesta lapsenlapsestaan. Kuten seuraava kuva näyttää, hänen täytyy sitoa lapsi selkäänsä ja kantaa häntä mukanaan. Hän pyysi Rinpochen siunausta ja sanoi, että hän oli luvannut olla syömättä lihaa koko loppuelämänsä, toivoen että hänen uhrauksensa kohentaisi lapsen terveyttä (tiibetiläiset syövät todella paljon lihaa).

 

Kun hän käveli poispäin, tunsin niin syvästi huolta hänestä ja tytöstä. Millainen hänen elämästään tulee? Mitä tapahtuu, kun isoäitiä ei enää ole? Taas kerran toivoin sydämeni pohjasta, että saisimme niin isoja lahjoituksia, että voisimme auttaa joka ikistä tiellemme osuvaa ihmistä.

 

 

 

Ja tämä oli vasta ensimmäinen avuntarvitsijan kohtaaminen tällä matkalla – kerron siitä siis teille ja toivon, että ette lannistu, vaikka olen monisanainen. Toivon että voin lähettää postia jatkossakin, kun matkamme edistyy, se on 13. matkani tämän maan halki. Ehkä sinäkin tulet eräänä päivänä?

 

Matka jatkui Yushuun. Lean oma kertomus englanniksi löytyy täältä: http://www.flickr.com/photos/leawyler/3152940996/in/photostream/

 

       

Rokpan koulu Yushussa ja sen oppilaita. Ne teistä, jotka luette sveitsiläisiä uutislehtiämme, tuntevat jo Peman. Hän on pieni tyttö, jonka kohtasimme Ba:n maakunnassa kaksi vuotta sitten. Hän oli menettänyt vanhempansa ja sedällä oli monta lasta huollettavana.

 
          

Pema matkusti mukanamme kaksi kuukautta koko matkan Yushuun asti. Kutsuimme häntä "pikku prinsessaksi" ja hän vei kaikkien huomion. Hän oli kuin pieni kuningatar... mutta myös ilman vanhempia. Yushussa kirjanpitäjämme otti hänet perheeseensä, sillä hän oli aina toivonut tytärtä. Nyt Pema kasvaa kovaa vauhtia ja on yksi parhaista oppilaistamme. Hän jopa soi minulle eräänlaisen majesteettisen hymyn, ja se teki minut kovin ylpeäksi ja iloiseksi :=)

 

Yläkuvassa eräs orpolapsistamme nauttii auringosta tosi kylmässä talvi-ilmassa. Hän oli pelkkää surkeutta, mutta nyt hänellä on vaatteita ja ruokaa ja ROKPA:n siskojen ja veljien rakkaus. Hänen elämänsä on muuttunut. Hänellä on kirkas tulevaisuus ja hän säteilee iloa ja toivoa - sitä samaa toivon  myös teille nyt tulevana vuonna! Olkaa onnellisia, terveitä ja ystävällisiä - muistakaa ROKPAa ja me muistamme teitä ja viemme teidät sydämissämme kaikkialle missä käymme.

 

 

 

 

 

Tyttö jakaa ruoan parhaan ystävänsä, nallen kanssa. Ohimennen sanottuna tällaisia leikkikaluja ei melkein koskaan näe täällä. Ihmiset ovat aivan liian köyhiä hankkiakseen sellaisia - useimmat lapset leikkivät vain kivillä ja kepeillä. Tämä ROKPA-tyttö on ilmeisen onnessaan ja varmaankin muut kadehtivat häntä... tai toisaalta, tuntien nämä oppilaat, nalle on mitä todennäköisimmin kaikkien nalle! 

 

 

Kutsuisitko tämän miehen päivällisille?

 

 

 
 

Tärkeitä vieraita odotetaan parhaimpiin pukeutuneina. Huomenna he lähtevät kahden kuukauden talvilomalle, ja me jatkamme matkaa yli 5 kilometrin korkeuteen, missä on joitakin ROKPAn projekteja.

 
     
   
 

Yushu siirtyy uuteen aikakauteen. Tämä on uusi tietokoneluokka!

 
   
 

Ja tässä äärimmäisenä vasemmalla on Yangzom, joka tunnetaan myös aiemmista uutislehdistämme. Ensin hän itki ja nyttemmin nauraa. Hänellä on monia ystäviä ja hän voi hyvin. Hänkin on orpolapsi, jonka löysimme matkoillamme, otimme mukaamme ja toimme turvaan ROKPAn kouluun. Kiitos teille avustanne

 
     
   
 

Vaikka teemme parhaamme, joidenkin ROKPAn oppilaiden on edelleen jaettava kirjoja. Luokkia on nyt lähes sata ja niiden rahoittamiseen tarvitaan lisää avustusvaroja. Jos voisitte avustaa vaikka vain yhtä lasta se olisi jo upea asia. ROKPAlla on kouluissaan kymmenentuhatta lasta ja nuorta.

 

 
     
   
 

Akong Rinpoche testaa oppilaan tiibetinkielen lukutaitoa. Lapset opiskelevat erityisen ahkerasti tietäen, että Rinpoche tulee heidän luokkiinsa joka vuosi ja poimii jonkun pistokokeeseen, jonka jälkeen oppilas joko loistaa ylpeydestä tai vaipuu häpeään... (ja lupaa varmasti opiskella jatkossa paremmin - emmekös me kaikki ole samanlaisia??)

 
     
   
 

Miltä tuntuisi pestä pyykki tässä? Katsoin eräänä päivänä vierestä, kun mies pesi pyykkiään talon ulkopuolelle sijoitetussa pesukoneessa jääkylmällä vedellä. Olikohan se statussymboli - mutta ilman sähköä?

 
   
          

Jopa  Rinpochen sisaret  varustautuivat kylmää vastaan.

 

Tässä olen yhdessä Karma Wangchubin kanssa. Hän on lahjakas ROKPA-orpo, jolla on suuria lahjoja ja kunnianhimoa. Ehkä saisimme hänet Englantiin opiskelemaan kieltä, se auttaisi kovasti.

     
   
 

Tämä ryhmä valmistuu tiibetiläisen lääketieteen tohtoreiksi. Keskellä tri Akong Tulku Rinpoche, ROKPA INTERNATIONALin puheenjohtaja.

 
     
   
 

Näistä tytöistä tulee kiinalaisen lääketieteen tohtoreita.

 
     

 

Pienet suojattimme kasvavat aikuisiksi. Ryhmä vasemmalla opiskelee nyt sairaanhoitoa. Kaikki kolme ryhmää asuivat aikoinaan ROKPAn orpokodissa Yushussa.

 
   
 

Oikealla puolellani olevan tytön poimimme mukaamme vuosia sitten paimentolaisteltasta. Hänen kummatkin vanhempansa olivat kuolleet ja 18-vuotias lukutaidoton veli hoiti häntä ja viittä muuta sisarusta. Nyt hän on kaunis nuori nainen, josta on tulossa kiinalaisen lääketieteen tohtori.

 

Vasemmalla taas on Dolma, muistatteko hänet? Annoimme säätiölle nimeksi Dolma-säätiö hänen mukaansa, silloin kun löysimme hänet syrjäiseltä paimentolaisalueelta, missä sijaitsi lakkautettu koulu. Vilkaisimme tyhjiltä näyttäviin luokkiin, ja näimme jonkin liikahtavan lampaantaljan alla maassa. Nostimme taljaa ja siellä hän oli, pikkuinen Dolma, yksin hylättynä, noin 11 vuoden ikäinen. Kumpikin vanhemmista oli kuollut ja veli vankilassa, koska hän oli varastanut jakin auttaakseen perhettään. Vein hänet kouluumme ja olen seurannut hänen kehitystään nämä vuodet. Voitte kuvitella miten iloinen ja ylpeä olen hänestä nyt. Hänestäkin tulee kiinalaisen lääketieteen tohtori ja hän on muuttunut ujosta ja pelokkaasta olennosta kukoistavaksi ja varmaksi.

 
     
   
 

Vanha nainen makaa maassa jäätävässä kylmyydessä, untuvatakkini ei tunnu riittävän kun näen hänet, vaan tärisen. Hän makaa siinä ja katsoo ylös ohikulkijaan, ei sano sanaakaan, mutta esittää toivottoman toiveen, että joku tekisi jotain ja auttaisi häntä hänen äärimmäisessä kärsimyksessään. Ajattelettehan häntä, hän ja muut hänen kaltaisensa tarvitsevat teitä.

 
     
 

 
 

Ja tässä vastakohta - nuori vaimo tyypillisin tiibetiläisin koristein koristeltuna. Miten ylpeä ja onnellinen hän onkaan siitä mitä on saanut osakseen. Emmekö me kaikki toivo itsellemme sellaista mielialaa?

 
     
   
 

Lean elämän mittainen unelma toteutumassa...

 
     
   
 

Tiibetiläinen minäni. Hattu on tietenkin täytetty loistavalla älyllä, tai riippuen siitä mitä mieltä minusta olette, voi se olla pelkkää ilmaakin... (todennäköisempi vaihtoehto). En ole huumorin mestari, mutta yritän hauskuuttaa vähän.

 
     
 

 

 

 

 

Tämä näyttää tavalliselta perhekuvalta, mutta sitä se ei ole. Tämä nuori nainen on ollut oppilaana orpolasten koulussamme Yushussa yli kymmenen vuotta. Sitten hän  siirtyi yliopistoon ja opiskeli tiibetiläiseksi lääkäriksi. Hän on naimisissa lääketiedettä opettavan opettajansa kanssa.

 

Sen sijaan, että hän kulkisi paimentolaisena jakkeja lypsäen kesät talvet ja kaivaisi jakin lantaa lumen alta telttaa lämmittääkseen hän asuu kahden ihastuttavan lapsensa kanssa lämpimässä kauniissa talossa ja elää unelmaelämää. Miten se on mahdollista? - Koska te kaikki lahjoititte rahaa ROKPAlle. Hän on yksi monista menestystarinoistamme, joka meillä oli ilo tänä vuonna tavata.

 

Tuhannet, joita emme vielä ole voineet auttaa, odottavat - kerrothan ROKPAsta muillekin, yhdessä saamme enemmän aikaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tiibetiläiset kävelevät tavallisesti valtavien rukousmyllyjen ympäri ja pyörittävät niitä, jotta miljoonat rukoukset leviäisivät ympäri maailman rauhan puolesta. Kuvan vanha rouva on liian vanha kävelläkseen koko päivää, niinpä hän istuu suuren myllyn ääressä meidän parastamme toivoen.

 

       
 
 

Munkki ompelee, suuri lippa suojaa auringolta.

 

 

 

 

Ihmiset lahjoittavat rahaa suureen muuriin laitettavien mani-kivien kaiverrukseen, ja he kantavat kivet itse muurin luo. Tässä vanha muori kantaa selässään kiveä, jonka pintaan on kaiverrettu pyhä kirjain Hung. 

 

 

Täällä ei ole leikkikaluja, joten elävätkin leikkikalut kelpaavat. Lapsi kiertää mani-muurin ympäri, mutta pitää välillä taukoa ja ottaa "härkää" sarvista.

 

 
 
Erilaiset tukankoristeet ovat mielestäni hurmaavia.

 

 

 

Eräs, joka on nähnyt paljon, liikaakin.

 

 

 

 

 

Janakin mani-muurilla koulun ja Yushun kaupungin välisellä tiellä tapasimme tämän vanhuksen. Peukalo ylöspäin ei täällä tarkoita, että kaikki on hyvin, se on avunpyynnön merkki.

 
   
 

Saavuimme sitten Yushun tulkujen kouluun, minne ROKPA on rakentanut luostarin ja asunnot munkeille. Kaikkien jälleensyntyneiden lamojen tulee saada koulutus täällä, jotta heidät hyväksytään jälleensyntymiksi. Luostarin khenpo (opillinen johtaja) ja apotti on hyvin oppinut ja hän ovat myös saanut sivistystä ROKPAn kautta. Nyt hän johtaa projektiamme täällä. ROKPAn lähetystö saapuu, kunniakatoksen alla kulkee kunniavieras, tri. Akong Tulku Rinpoche. Trumpetit  ja symbaalit soivat ja kotilonkuoriin puhalletaan matkalla kohti luostaria.

 
     
   
 

Luostarin portti.

 
     
   
 

Nämä tulkut ja munkit ovat vastavalmistuneita. Tuona päivänä he saivat todistuksensa Rinpochelta ja esittelevät niitä nyt ylpeinä...

 
     
   
  Kaikki tulkut ja munkit luostarin rappusille kokoontuneina.  
     
   
 

Munkit menevät sisälle temppeliin.

 
     
   
 

Hatut jätetään naulakkoon.

 
     
 

Asuinrakennusten seinät ovat hajoamistilassa. Kun Rokpa saa uudet tilat valmiiksi, nämä talot puretaan. Mutta toistaiseksi munkkien täytyy vielä asua täällä.

Yushun maanjäristys keväällä 2010 jätti 50 munkkia kokonaan ilman asuntoa. Telttojakin on vaikea saada.

 
     
   
 

Keittiö, mikroaaltouunista ei puhettakaan.

 
     
 

 
  Tulkujen koulun ovi näyttää hieman kreikkalaistyyliseltä, mutta Kreikkaa tämä ei todellakaan ole.  
 

 
  Tulkut ja munkit ovat jättäneet temppelihuoneen, viitat on viikattu seuraavaa istuntoa varten.  
     
 

 
 

Eräs täällä opiskelevista tulkuista.

 
     
   
 

Tervetuliaisena uhrataan mandala - se uhrataan silloin kun korkea-arvoinen jälleensyntymä eli tulku saapuu paikalle. Mandala edustaa koko maailmankaikkeutta, joka ajatuksissa annetaan lahjaksi.

 
     
 

 

 

 

 

 

Mandalalautasille pinotaan riisinjyviä ja puolijalokiviä, ja mandalalahja on valmis.

 

 
     
 

 
 

Mandalalahja tarjotaan Rinpochelle.

 

  

 

Matka jatkui Chöpdrakin orpokotiin.

 

Alkuperäinen päiväkirja on osoitteessa http://www.flickr.com/photos/leawyler/sets/72157612714952530

 

 

Hyvät ystävät, olen nyt matkalla Nepaliin. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta koulut täällä on suljettu talviloman ajaksi, koska lasten on liian kylmä istua kylmissä luokissa. Siksi vierailemme nyt luostareissa ja mukana on monta kuvaa sieltä. Kun katsotte tämän lapsen silmiin - näettekö köyhyyden, kirkkauden ja vuosituhansien viisauden?

 

 

 

Chöpdrakin orpokoti on Nangchenissa, hyvin syrjäisessä paikassa. Nämä lapset kuitenkin odottivat meitä. He ovat kaikki orpoja, eikä heillä ole muuta paikkaa minne mennä. ROKPA on tukenut heitä rahallisesti monta vuotta. Kuvassa on juuri tulleita lapsia, vielä traumatisoituneita. katso miten he ojentavat käsiään. Emmekö auttaisi heitä jäämään eloon, opiskelemaan ja olemaan onnellisia? Vain raha on se mitä puuttuu - loppu heillä on sydämissään!

 

 

Jotkut lahjoitetuista vaatteista ovat aivan liian isoja, toiset hiukan liian pieniä, mutta nämä orvot eivät valita. He ovat ikionnellisia siitä, että eivät palele. Katsoin kun he söivät, ja he tosiaan pystyvät syömään! Eräs pikkutyttö tarjosi ateriaansa minulle. Hän aikoi olla ilman ruokaa minun takiani. Sydäntäni vihlaisi. Miten onnekas olen, että voin auttaa täällä. Niin monta lasta, kaikki ilman vanhempia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Köyhä ja koditon - mutta onnellinen. Tämä pieni tyttö on löytänyt koulun, opettajan ja luokkatovereita, ja hän saa ruokaa joka päivä. Harvinaista luksusta.

 

 

 

Toinen pieni orpo, johon rakastuin. Hyvin lempeä koira! (Useimmat koirat täällä ovat vihaisia ja ne pidetään kiinni, ne haukkuvat kymmenen tuntia yössä!) Tämä pikkukoira sylissäni oli kuin kuumavesipullo kylmässä huoneessa, jossa teimme raportteja ROKPAa varten. Juliste takanani kuvaa trooppista maisemaa, absurdia tässä ympäristössä.

 

 
Esimerkki siitä, miten matkustimme tänä vuonna. Yksi autoistamme jäi useita kertoja kiinni jäiseen jokeen, jota yritimme ylittää. Jää murtuu ja hei - auto alkaa vajota! En voi kehua tottuneeni siihen, mutta tiibetiläiset ovat vahvoja. He vetävät, ja niin se lähtee... Me pilalle hemmotellut länsimaalaiset seisomme vieressä ja otamme kuvia, mitäpä muuta?   Tämä on kuin jonkin huippuhienon uuden auton mainos, mutta kyseessä on khampa-soturimme - ajaja, joka kaivaa pyörää lumesta.

 

 

 

 

   
  Ei kommenttia - tai ihan pikkuinen: tämä ympäröi meitä kaikkialla täällä missä olemme, n. 4800 metrin korkeudessa.  

 

 

 

 

 

 

Näettekö miten jakitkin liukastelevat jäällä. Ne näyttävät kömpelöiltä tassijoilta, joilla rumba ei vielä ole hallussa.

 

 

 

 

 

 

 

Saavumme luostariin. Akong Rinpochen kunniaksi kaikki musiikki-instrumentit tuodaan ulos - miten kaunis sinfonia. Kuuletko sen kaiun?

 

     
   
 

Tämä on uusi upea ROKPA-projekti Zatussa, Itä-Tiibetissä: lukutaidon opettaminen aikuisille. He ovat kaikki paimentolaisia, joilla ei ole ollut mahdollisuutta käydä koulua. Täällä he saavat siihen mahdollisuuden. Kun heiltä kysyttiin, mitä hyötyä tästä heille oli, eräs mies 34:n joukosta vastasi: ”Aiemmin, kun tulin kaupunkiin myymään juuria ja eläintuotteita, en löytänyt majapaikkaa, en ymmärtänyt mitään rahasta, enkä osannut mennä paikasta toiseen. Nyt osaan lukea katukyltit ja löydän majatalon. Voin tehdä kauppaa rahalla, ymmärrän asioita ja voin auttaa perhettäni.” He kaikki sanoivat lähettävänsä lapsensa kouluun! Olen hyvin ylpeä tästä projektista.

 

 

 

Tyypillinen perheenäidin päänkoriste. Ne ovat uskomattoman painavia, kokeilepa yhtä seuraavan kerran kun käyt ostoksilla.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämä kuva oli ihan pakko ottaa. Tämä on tyypillinen wc - itse asiassa aika hieno ja siisti muihin verrattuna, paitsi että lattia on romahtamaisillaan... mutta ellei ole vaihtoehtoa, niin vaihtoehtoa ei ole, vai mitä? Se on talon ulkopuolella (täällä kaikki wc:t ovat. Ajatellaan, että on inhottavaa, jos wc on lähellä paikkaa missä syödään ja nukutaan. Ilman lämpötila on -12 celsiusastetta. Eniten minua viehätti se, että joku oli työntänyt seinänrakoon pienen kirjasen - siellä siis luetaan samalla kun...

 

 

 

Tässä on tri Gyantse. Hän on käynyt orpokotimme koulun Yushussa. ROKPA on tukenut häntä lastentarhasta lähten ja hän valmistui tiibetiläisen lääketieteen tohtoriksi. Nyt hän työskentelee Zatussa  ja häne pätevyyttään arvostetaan kovasti. Potilaita tulee vastaanotolle tulvimalla. Hän on naimisissa ja hänellä on yksi lapsi. ja koti. Ja tulot. Hän oli paimentolaislapsi ilman vanhempia, ja katsokaa häntä nyt.

 

 

Tri Gyantse esittelee harvinaisia aineksia, joista tehdään tiibetiläisiä lääkkeitä. Jotkut näistä kasvilajeista ovat melkein hävinneet, ja ROKPA on juuri aloittanut pilottiprojektin, joilla niitä elvytetään. Tri Gyantse on mukana projektissa ja auttaa nyt vuorostaan ROKPAa.

 

  

Tri Gyantse , hänen isänsä ja kääntäjämme Yangzom (joka on myös tiibetiläinen lääkäri) esittelevät lääkelaukkua ja sen monia vertauskuvallisia puolia. Kun lääkäri kutsutaan kaukaiselle seudulle, hän lähtee hevosella ratsastaen lääkelaukku turkiksiin kiedottuna, jotta lääkkeet pysyvät turvassa ja puhtaina.

 

 

Toinen ”ROKPA-lapsi”, tri Gantso hoitaa toista ROKPA-lääkäriä Zatun sairaalassa. Kummatkin valmistuivat Hainanin yliopistosta ja heillä on pysyvät työpaikat. Gantsolla on pieni lapsi ja hyvin surullinen tausta. Siitä huolimatta hän on mitä viehättävin nuori nainen – täynnä lämpöä ja iloa. Hän ei ole enää riippuvainen hyväntekeväisyydestä.

 

    

Tässä eräs viisas olento katsoo maailmaa. ROKPA tukee monia luostarikouluja. Niissä kieli ja kulttuuri säilyvät puhtaimmin.

 

Tervetuliaisorkesterimme  - kuvitelkaa torvien syvät äänet ja rumpujen pärinä taustalla...

 

Seremonialliset hatut eivät aina istu päässä suoraan - miten itse selviäisit tiibetiläisessä luostarissa ilman peiliä? Mutta nämä pikkumunkit nauttivat vaihtelusta, jonka tuomme päivärutiiniin.

 
Taas yksi täydellinen hattu...  

Usein vastaanottamassa ei ole vain soittokunta, vaan myös monivärisin lipuin varustettu kulkue.

     

 

Valtaisa määrä rukouslippuja sidotaan yhteen kauniiksi muodostelmaksi. Liput liehuvat tuulessa ja niiden viesti kulkeutuu maailmalle - teillekin - rukoukset rauhan ja hyvinvoinnin puolesta.

 

 

Vietimme uudenvuodenjuhlaa Yushussa. Kaikki ROKPAn lastenkodista valmistumiseen saakka tukemaa 48 opiskelijaa oli saanut työpaikan. Melkoiset juhlat! Lauluja, tanssia ja paljon ruokaa ja (alkoholitonta) juomaa oli kaunis kiitos Akong Rinpochelle ja ROKPAlle. Jokainen oppilas lahjoitti pienen summan ensimmäisestä palkastaan ROKPAlle, jotta voimme auttaa muita orpolapsia. Liikutuin kyyneliin saakka. Juuri tätä varten olin tehnyt työtä. Näinä 29 vuotena en ole ikinä osannut kuvitellakaan, että tällaista tapahtuisi. Ja te, jotka tätä luette, olette osallisina menestyksestämme. Kiitos!

 

 

Meidät kutsuttiin päivällisille erään ROKPAn entisen oppilaan kotiin. Hän on nyt naimisissa ja hänellä on kaksi lasta sekä työ. Näkemiin vähäksi aikaa ja kiitos tuestanne ja myötämielisyydestänne. Olkoon teillä onnellinen vuosi. Toivon että tapaamme taas pian entistä rauhallisemmassa maailmassa.

 

Lea Wylerin päiväkirja jatkuu tammikuussa 2009

 

 

 

Tämä on ensimmäinen Guru Rinpoche patsas, joka on rakennettu Chöpdrakiin Nangchenissa, Tiibetissä. Se on 15 metriä korkea ja katsoo yli laakson. Sen voi nähdä jo kaukaa.

 

Sen tarkoituksena on tuoda rauhaa ja olla yhtenä tulonlähteenä tälle alueelle. Avajaiset olivat 6. tammikuuta 2009. Lisätietoa projektista

 

     

 

 

Avajaisiin saapui valtavasti väkeä, toihan Guru Rinpoche buddhalaisuuden Tiibetiin 800-luvulla. Kaikki ihailevat ja rakastavat häntä. Kuvassa Akong Rinpoche (punainen huivi kaulassaan) alkaa siunata väkijoukkoa, jokaisen erikseen. Se kestää tunteja. Vaikka on kylmä talvi-ilma, tiibetiläisten hartaus on vankkumatonta, ja tämä tilaisuus innoittaa heitä vuosikausia.

 

 

Dharmanharjoittaja kertoo minulle vaivoistaan. Tunnetko hänen tuskansa? Hän ei omista muuta kuin vaatteet yllään ja käsissä olevat tavarat.

 

Mitäpä hän ei olisi nähnyt elämänsä aikana, kokenut ja kärsinyt? Koko vuosisata piirtyy uurteina hänen kauniissa, liikuttavissa kasvoissaan.

   

Tässä on Yushun koulun oppilas Pulha, joka on lääkärinä Nangchenissa. Hänellä on pieni talo, vaimo ja lapsi. Pulhankin vanhemmat ovat lukutaidottomia nomadeja, nyt pojasta on tullut lääkäri ja perheen pää. ROKPA merkitsee "auttaa" tiibetiksi. Katso mitä ROKPA saa sinun avullasi aikaan.

Tri Ganyi, eräs Yushun koulun oppilaista pitelee harvinaisia tiibetiläisiä yrttejä, joista hän voi tehdä arvokkaita lääkkeitä. Ganyillä oli onneton lapsuus, mutta hän pääsi ROKPAn kouluun. Nyt häntä arvostetaan lääkärinä ja hän on optimistinen.  

Olemme Nangchenin kaupungin sairaalassa. Se mikä näyttää kauniilta mandalalta on itse asiassa harvinaisten ja tehokkaiden lääkeyrttien näyttely. Mukana on kummallisen näköisiä juuria ja oksia ja ihmeellisiä hajuja (jotkut puistattavat!). Seinillä on kuvia yrteistä. Tästä alkaa uusi suuri tiibetiläisen lääketieteen projekti.

 

 

Nangchenissa on uskomaton aikuisten lukutaitokampanja. Aikuiset, jotka ovat kärsineet koko ikänsä siitä, etteivät pysty lukemaan katukylttejä, hintoja ym. tulevat tänne päivittäin opiskelemaan lukemista ja kirjoitustaitoa. Edessä oleva munkki johtaa projektia. Tämä on muiden projektiemme tavoin yhteydessä muihin projekteihin. - Voitko auttaa, että voisimme laajentaa tätä toimintaa muille alueille?

 

Kuuluisa Garwang Surmangin luostari. Suhteellisen uusi, mutta silti häkellyttävä ja vahva aukeassa maisemassa korkealla vuoristossa.

 
 

Taas yhdet kiinnostavat kasvot. Näetkö miten uteliaisuus paistaa hänen silmistään?

   

Joissakin luostareissa Akong Rinpochea vastassa oli moottoripyöräkaravaani (ennen vanhaan ne olivat hevosia!). Surmangissa meitä odotti yli sata moottoripyörää. Ne oli kaikki koristeltu kukkasin ja liehuvin lipuin. Mikä näky! Ne jyrisivät vuoren yli, ja ajoivat sitten Rinpochen auton ympäri kolme kertaa merkkinä korkeaa jälleensyntymää kohtaan tunnetusta kunnioituksesta.

 

Eräs Surmangin villeistä vastaanottajista.

 

 

 

 

 

 Ellei ole moottoripyörää, tässä on toinen vaihtoehto.

Onko sinut joskus vastaanotettu näin, kun menet uuteen paikkaan? Valkoinen khata (seremoniallinen liina) annetaan vieraille, kun he saapuvat. Se on kunnioituksen ja ystävyyden merkki. Ihmiset asettavat liinan pöydälle Rinpochen eteen tai käsiimme tai kaulan ympärille.

 

 

Kylmien korkeuksien ja jäisten jokien lisäksi katselimme majesteettisia maisemia pitkän pitkillä ajomatkoilla. 

 

 

Eräs lempivalokuvauskohteistani: sillat. Oi miten se huojuu, kun sille astuu - ja valittaa ja huutaa sementtiä ja kunnon tukipylväitä. Mutta rakastan näitä vaarallisia siltoja. Ne ovat aivan alkuperäisiä, ja niillä on niin suuri merkitys. Voisin varmaan kirjoittaa niistä runoja - mutta kukapa niitä lukisi?

 

 

Tämä kaveri näyttää ilkikuriselta ja aidosti iloiselta. Ja hänellä on vielä omat hampaat jäljellä.

 

 

 

 

Kaukaisimmalla syrjäseudulla mitä voi kuvitella - ei valoja, ei vessoja, mutaa, jäisiä polkuja, pieniä savimajoja ja sitten tämä kaunis äiti täydellisesti suojellun lapsensa kanssa. Se voisi olla kuva mainoksesta!

 

Lea Wylerin päiväkirjasta: Tanagin Gompa ja Kepcha Gönin nunnaluostari

 

ROKPAn projektien tarkastusmatka Tiibetissä talvella 2008 yhdessä tri Akong Tulku Rinpochen kanssa jatkuu

 

lähde: http://www.flickr.com/photos/leawyler/?saved=1

 

   

 

 

 

 

 

 

 

Autiomajassa voi yöpyä ilman kuluja.

   
 

 

 

 

Matkalla Tanagiin ylitämme paksussa jäässä olevia jokia. Auto luisuu ja törmää jokeen – miehet vetävät sen ylös lihasvoimalla ja nauraen – voi ei, tännekö me jäämme...

   

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tanag on suomeksi “Hevosen korvat”, se kuvaa vuorta, jolle luostari on rakennettu.

 

   

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maallikkoyhteisö Tanagin Gompassa ottaa vieraat vastaan valkoisin huivein merkkinä sisäisestä puhtaudesta.

 

 

   
 

 

 

 

 

 

 

 

Kun kiipeän hengästyneenä hirmuisen ylös pienen rakennelman luo, tämä mies tervehtii minua aurinkoisesti hymyillen ja varmaankin ihmettelee, mitä tällainen suklaata ja juustoa kaipaava sveitsinjuutalainen rouva tekee sellaisessa paikassa kuin tämä.

   

Lopultakin olemme Tanangin Gompassa, Lingin Gesarin kotona. Kävimme täällä ratsain vuosia sitten ja siitä lähtien olemme suunnitelleet uudestaan, mutta tiet olivat tukossa, liikaa lunta jne. Nyt tammikuussa (2009) pääsimme vihdoin paikalle. Tämä on hyvin pyhä ja karu paikka ylhäällä vuoristossa. Ihmiset elävät teen ja ohrajauhon turvin, jota perheiden jäsenet toisinaan tuovat sinne ylös. Mutta täällä puhaltaa dharmanharjoituksen tuuli, tyytyväinen, jopa yltäkylläinen mielentila.

   

 

 

 

 

 

 

 

 

Tanagin Gompan sisällä on ROKPAn rakentama Lingin Gesarin alttari. Tämä on osa tiibetiläisen kulttuurin säilyttämiseen pyrkiviä projektejamme. Tanag on legendaarisen Gesarin kotipaikka ja täällä häntä nyt muistetaan. Nykypäivän Gesar seisoo patsaan edessä.

   
Kepcha Gön  Ks. myös raportti syksy 2010  
 

 

 

 

Meidät toivotetaan tervetulleiksi Kepcha Gönin nunnaluostariin vaikuttavalla musiikilla ja ilolla – jotkut nunnista seisovat luostarin katolla – kuulemme torvien soiton ja rumpujen pärinän jo kaukaa.

   

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Seremoniallinen päivänvarjo toivottaa korkean Laman tervetulleeksi. Sitä pidellään hänen päänsä päällä kun hän kävelee. Nousu luostariin on hyvin jyrkkä, ja nunna pitelee päivänvarjoa automme yläpuolella!

 

   

 

 

 

Tässä nunnat laskeutuvat alas luostarista meitä tervehtimään. Heillä on symbaalit, rummut ja jarling-torvet (tiibetiläiset trumpetit), ja värit ovat sanoinkuvaamattomia. Rauhallisella ja arvokkaalla tyylillään nunnat saavat minut tuntemaan itseni aivan höpsöksi, kun säntäilen ylös alas mäkeä ottaakseni kuvia.

   
 

 

 

 

Kepchan nunnat kiertävät Akong Rinpochen auton kolmeen kertaan juhlallisesti. Niin tehdään, kun kyseessä on aivan erityinen vieras. Taustalla näkyy luostari.

   

Symbaalit, tuuli, aurinko ja ilo.

 
 

Vanhoja seremoniallisia asuja käytetään vain erikoistilaisuuksissa.

   
 

 

 

 

 

Tervetuliaiskomitea katolla lähempää kuvattuna. Järjestämmekö teillekin, kun tulette päivälliselle?

   
 

 

 

 

 

Katselemme lähestyvää kulkuetta ihaillen ja ihmetellen.

   

 

Vanhat ystäväni kuiskaavat "Tashi deleg" (tervetuloa), kun kompuroin rinnettä kameralaukkuineni. Yksi toisensa jälkeen kyyneleet valuvat poskiani pitkin. Näillä nunnilla on rajaton rohkeus ja päättäväisyys saavuttaa oivalluksen tila tässä elämässä – se liikuttaa  minua aina sydämeni pohjia myöten.

 

   

 

Vastaan tulleiden nunnien iloiset kasvot ja iloisen värikkäät asut sointuivat yhteen.

 

Vasemmalla: Nunna pitelee lipputankoa, jonka viireissä on tervetulotoivotuksia Akong Rinpochelle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kepchan klinikka! Johtajalääkäri, joka on myös nunna, seisoo ylpeänä ovella. Nyt 320 nunnalla on oma terveysasema ja sadat paikalliset voivat myös käyttää sitä. Tarvitaan lisää lääkkeitä ja yrttejä ja ROKPA jatkaa ponnistelujaan...

 

   
 

 

 

 

 

Hyvä ystäväni jo vuodesta 1999: Lama Ani Yeshe. Hän on tehnyt lukemattomia pitkiä retriittejä ja hallitsee dharmaharjoitukset. Hän kantoi veden luostariin selässään pitkän matkan päästä, kunnes ystävällineen Heri Wirth sponsoroi vesijohdon luostariin. (Se todella muutti heidän elämänsä!) Hän lainaa minulle oman peittonsa vaikka vastustelen - tietäähän seen miten pilalle hemmoteltuja olemme - tuskin pysymme elossa yli kylmän yön ilman huopaa. Hän kyllä pysyy ja on tehnyt niin. Ihailen ja rakastan häntä syvästi. Hän hallitsee mielensä ja siten tarpeensa. Hän on vapaa.

   
 

 

 

Vähintään 7 uhrimaljaa, joissa on vettä, asetetaan alttarille. Yleensä vesi ei ole jäässä niin kuin täällä lähes 5000 metrin korkeudella tammikuussa.

   

 

 

Oikealla: Halkeama Kepchan luostarin seinässä. Tällaisia ja syvempiäkin halkeamia on joka nurkassa, katossa ja lattiassa.

 

Vasemmalla: Kepchan luostarin nunna istuu tässä laatikossa 24 tuntia vuorokaudessa ja lausuu rituaalitekstejä. Lukemattomat valokuvat seinällä kuvaavat korkeita lamoja. Hänen onnellisuutensa tarttuu. Hän ei tarvitse eikä halua mitään, hänen mielensä on rauhassa. Ajattelen kaikkia monia asioita joita tarvitsemme elämässämme. Tämä nunna ei! Kuinka ihmeellistä ja parantavaa onkaan nähdä se.

 

 

Kepchan luostarin päärakennus on romahtamaisillaan nunnien niskaan. Se rakennettiin hätäisesti kulttuurivallankumouksen jälkeen ja näyttää upealta sinisen taivaan alla, mutta kun sitä tutkii tarkemmin on varsin selvää, että koko rakennelma on sortumisvaarassa ennemmin tai myöhemmin. Toivottavasti ei ennemmin - auttaisitko sinä?

 
   

 

Lähtöaamunamme jotkut nunnista kerääntyvät ja nostavat peukut pystyyn. He pyytävät jotain hyvin yksinkertaista, jotain, minkä pyytämistä ei pitäisi tarvita. He pyytävät ROKPAa rakentamaan luostarinsa temppelihallin uudelleen. Kuvasin muutamia halkeamia, jotka tuntuivat aukenevan kuin meri Raamatun kertomuksessa. Nunnat rukoilevat, ettei katto putoaisi heidän päähänsä eivätkä he hautautuisi hetkellä minä hyvänsä. Emme tiedä saammeko varat kokoon vai emme, mutta asialla on kiire, emmekä sanoneet "ei". Olen hiljaa itsekseni vannonut, että autan. Katsokaa näitä naisia, tutustukaa heihin lisää tämän kertomuksen avulla, miten heidät voisi jättää pulaan?

 
   

 

 

Eräs Kepchan iäkäs nunna on harjoittanut dharmaa koko elämänsä ajan ja ollut koko ajan retriitillä. Nyt hän tarvitsee apua, perheenjäsenet ovat kuolleet, eikä ole ketään, joka häntä auttaisi. Hän tarvitsee ainakin yhden lisäaterian päivässä (yhteen ateriaan hän saa varoja tukijalta) ja lääkkeitä. Ei paljon, mutta joitain. Hän katsoo tyynenä tulevaisuuteen, mutta olisihan silti mukavaa turvata hänen elantonsa. Elämä on täällä uskomattoman kovaa, huomasin sen, vaikka en viipynyt kuin kaksi päivää.

 

 

 

 

Matka jatkuu

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tapasimme ensin tämän rotevan jooginin, joka oli muiden jooginien tavoin seissyt tuntikausia kylässä tuulessa toivoen, että automme pysähtyisi ja hän tapaisi Rinpochen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Moo Jee, 18, on Nangchenista Itä-Tiibetistä. Tapasimme hänet ravintolassa, johon pysähdyimme syömään paluumatkalla Kepchasta. Hän on noin 1,40 m pitkä, lempeä ja kaunis kasvoiltaan. Hänellä on valtavan paha skolioosi, eräs pahimmista jonka olen koskaan nähnyt. Lähetämme hänet erikoislääkärille röntgenkuvattavaksi, sen jälkeen arvioidaan voidaanko häntä leikata. Leikkaus maksaisi noin €35'000 - siinä tapauksessa, että suurin osa palvelusta saadaan ilmaiseksi. Meillä on myös toinen skolioosipotilas, pieni poika, ehkä vieläkin vakavampi tapaus. Jos voit auttaa, ole hyvä ja ota meihin yhteyttä.

 

   
 

 

Millainen tulevaisuus tällä tytöllä on edessään? Kerjuuta kaduilla? Kurjuutta,pilkkaa ja halveksuntaa? Vai pääseekö hän ROKPAn kouluun, tuleeko hänestä lääkäri tai opettaja ja pelastaako hän maailman? Muistattehan että sillä mitä teemme on vaikutusta sellaisten tyttöjen elämään kuin hän. Auta ROKPAa auttamaan esimerkiksi tätä tyttöä.

 

 

 

 

 

 

Alemmassa kuvassa on äiti lapsineen. Hän on pyytänyt heitä peittämään kasvonsa valokuvaajalta. Olen vaikuttunut hänen omanarvontunteestaan vastoinkäymisten keskellä ja otan kuvan vain voidakseni kertoa tämän tarinan teille.

 

   

Tässä on äiti lapsineen. Kotona on viisi lasta lisää. Heidän koko omaisuutensa on tässä. Ystävälliset ohikulkijat antoivat heille hatut. Miten äiti selviää kovasta talvesta niin monen lapsen kanssa? Miten hän ruokkii heidät? Näemme paljon tällaista matkoillamme ja päätämme perustaa lisää ROKPA-kouluja, emme anna periksi ikinä. Jatkamme työtä antaaksemme mahdollisuuden tämänkaltaisille lapsille. Tulkaa mukaan ja tuokaa ystävännekin. Kiitos.

 

 

Tässä on toinen äiti Nangchenissa. Hän kääri vastasyntyneen lapsensa suojelevasti viittansa hihaan Siellä vauva pysyy lämpimänä ja turvassa. Hän voi imettää kannatellen lasta vasemmalla käsivarrella samalla kun hämmentää keittokattilaa ja valmistaa ruokaa muulle perheelle. Ei tarvita lapsenvahtia eikä kehtoa, sen kun vain jatkaa arkiaskareita tavalliseen tapaan.

Katupiknik – avoin kulkureitti...

 
 

Ja tässä on lihakauppias, mitäpä kadulla ei myytäisi: lihaa, juustoa, brokadisomisteisia hattuja, rukousmyllyjä jne.

 

 

 

 

 

 

 

 

Sveitsiläisenä arvostan juustokauppaa Yushussa - miten nykyaikainen hän on, ei aikaa asiakkaalle, tärkeä puhelu toimistolta...

 

   

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yushun kaupungissa kohtaa kaksi vuosisataa. Ihana neito julisteessa katsoo alas kohti ennustajaukkoa, joka ennustaa tulevaa kahdelle asiakkaalle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tyypillinen näky: Akong Rinpoche ja Shechen Kongtrul Rinpoche (uusi ROKPAn edustaja ja Dolma Lhakangin luostarin johtaja). Hänelle välitän lahjoitusrahat. Hallitus ja muut tahot valvovat toimintaa ja minä olen vihdoinkin tyytyväinen, kun vaivalla ansaitut rahat menevät sinne, missä niistä on eniten hyötyä. Tänään on hyvä päivä!

 

 
   

Jooginit hakevat apurahaa luostarilleen. Ihailen heidän tukkalaitteitaan ja rauhallista olemustaan.

 

 

 

 

Copyright ROKPA International 2008

kotisivulle