Lea Wylerin marraskuinen matkaraportti: viimeinen päivä Kiinassa

                                                           Kiina | 18.11.06 17°C / 63°F

Rakkaat ystävät,

Olen viimeistä päivää Chengdussa, takana on kolmen kuukauden matka Nepalissa ja Tiibetissä. Laukut on pakattu ja olen lähtövalmiina. Matka on onnistunut hyvin ja mukana on ollut myös Rokpan jäseniä Etelä-Afrikasta, Puolasta ja Hollannista. Meillä on ollut ilo matkustaa Akong Rinpochen sekä muutamien hänen tiibetiläisten seuraajiensa kanssa.

Tämä on 11. kerta kun olen täällä, ja ihmettelen edelleen tämän maan äärimmäistä kauneutta – maisemat ovat henkeäsalpaavia, ja jos on kerrankin nähnyt tämän sinisen taivaan ja näyttävät pilvimuodostelmat, kaipaa niitä lopun ikänsä.

Olen nyt nähnyt kaikki Rokpan 125 projektia ja tunnen suurta iloa sydämessäni. Vaikka Euroopassa ollessani rahan hankkiminen tuntuu välillä niin vaikealta, nähtyäni mihin rahat täällä menevät tiedän, että ponnistelu ei ole ollut turhaa.

Yushun koulun päättötodistuksen saaneet yhteiskuvassa.

Työstämme on käytännön hyötyä: lapsia koulutetaan, he saavat vihdoinkin omat vuodevaatteet, he kasvavat, saavat todistuksen ja pääsevät ammattiin, heillä on tarpeeksi ruokaa. Kun ajattelee, että aiemmin he näkivät nälkää ja kärsivät kylmästä, kaikki tämä on vaivan arvoista!

Matkallamme otimme mukaan kaksi tyttöä: Peman, 5 vuotta ja Yangzomin, 12 vuotta. He seurasivat meitä Xiningiin, mistä heidät vietiin Yushuun kouluun. Näin heidät uudelleen, kun menimme Yushuun, missä he olivat jo tehneet tuttavuutta 198 muun orpolapsen kanssa, joista Rokpa huolehtii. Pemalla oli jo omat ihailijansa, eikä hän niinkään välittänyt tulostamme, mutta Yangzom, vanhempi tytöistä kiipesi syliin eikä tahtonut päästää minusta irti. Kun annoin hänelle sveitsiläisen ilmapallon, hän tyyntyi. Palloista on hyötyä!

  Kepcha Gön

Menimme myös Kepcha Gönin luostariin, missä olemme vierailleet edellisinäkin vuosina. Sinne on nyt rakennettu tie, joten ajoimme autolla sen sijaan että olisimme ratsastaneet. Nunnat ottivat meidät vastaan leveästi hymyillen ja huolehtivat meistä kuin suuri joukko äitejä. Iltaisin he toivat makuuhuoneisiimme kynttilöitä, sillä siellä ei ole sähköä eikä juoksevaa vettä. Eräs nunnista kiipeää vuoripurolle pitkän matkan päähän kanisteri selässään 60 kertaa päivässä. He resitoivat meille iltaisin ja rukoilivat aamuvarhain. Millaista elämää!

Olen itse ottanut tehtäväkseni hankkia heille sähkön ja vesijohdot. Siispä lahjoituksia keräämään! Jos joku teistä tietää, kuka voisi auttaa tai minkä säätiön puoleen kääntyä, kertokaa, olkaa niin hyvät. Kustannusarvio on noin 80,000 euroa. Uudemmat raportit

 

Hungyonissa tapasimme uudelleen tytön nimeltä Kuru, jonka skolioosi leikattiin aiemmin. Hän voi nyt paljon paremmin. Arvet ovat parantuneet ja hän kävelee normaalisti, vaikka kärsiikin edelleen kivuista jonkin verran. Fysioterapeuttimme opetti hänelle voimisteluliikkeitä ja tarjouduimme rahoittamaan hänen opintonsa.

Hän on nyt riittävän vahva opiskelemaan ja opinto-ohjelmaan kuuluu tiibetin, englannin ja kiinan kieltä. Aiemmin hän oli kovin surullinen, mutta nyt hän nauraa paljon. Hän on saanut elämänhalunsa takaisin.

 

 
     Kuru voi paremmin.

Pari päivää sitten tulin Yushusta Chenduun bussilla. Matka kestää 33 tuntia ja sen aikana on nukuttava äärimmäisen kapealla vuoteella, missä ei voi kääntyillä yhtään. Bussin ikkuna jäätyy paksuun jäähän. Bussi pysähtyi kaksi kertaa, jotta voimme syödä hiukan nuudeleita. Kaikki muut matkustajat olivat lähinnä kiinalaisia, jotka polttivat tupakkaa ketjussa. Joitakin tiibetiläisiä oli myös mukana. Musiikki pauhasi bussissa ihan koko ajan, ja minä nukuin kuin lapsi. Ja kun en nukkunut, katselin uskomattomia maisemia.

Tiibetiläislasten arkea. Paimentolaisnainen lypsää jakkia.

Näkemiin Tiibet, näkemiin jakit ja paimentolaisteltat, lumivuoret, tiibetiläinen tee, tsampa ja lapset joilla on kylmät kädet ja suuret hymyilevät silmät. Nähdään taas ensi vuonna, voikaa hyvin, Lea

kotisivulle