|
Holy Isle, paikka joka koskettaa sydäntä, virkistää kehoa ja inspiroi mieltä
Uutisia kesällä 2009 Ihmiset kysyvät usein millaisia puita tälle pienelle saarelle istutetaan. Maaliskuussa istutimme yli 1500 puuntainta: mäntyjä, lehtikuusia, koivuja, tammia ja pihlajia. Ne istutettiin saaren eteläpäähän rinteelle, lähelle naisten retriittipaikkaa. Vapaaehtoisten ryhmä tuli istutustöihin mukaan mantereelta. Olemme kiitollisia heille avusta ja innostuksesta. Puun istutus vaatii muutakin kuin kuopan kaivamisen maahan. Jokaisen puun ympäriltä raivattiin aluskasvillisuutta pois neliömetrin alalta. Nuorten puiden juuret aseteltiin maahan varoen. Putki rungon ympärillä suojaa kaarnaa varhaisvaiheessa.
18.6.2009 Kesä on täällä ja puiden istutuskausi on päättynyt. Saaren pohjoispuolella taimista täytyy huolehtia, sillä lämmin kesä saa ruohon ja sananjalat kasvamaan kohisten. Se uhkaa puita, joten raivaamme niille kasvutilaa. Tulevina viikkoina siirrymme takaisin etelärinteelle hoitamaan vastaistutettuja taimia. Puunistuttajan keskeinen työ on rikkaruohojen torjunta.
|