ROKPAn projektit Tiibetissä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tuki luostareille auttaa tiibetiläisiä laajasti

Matkailijat pitävät tiibetiläisiä yleensä hyvin ystävällisinä ja avomielisinä, rauhallisina ja iloisina ihmisinä. He ihailevat monivärisiä rakennuksia ja puukaiverruksia, katsovat mielenkiinnolla thangkamaalauksia ja tuulessa lepattavia rukouslippuja. Se kaikki on tiibetiläistä kulttuuria, joka pohjautuu maan yli tuhatvuotiselle buddhalaiselle historialle.

Ennen vuotta 1959 Tiibetissä oli yli 6000 luostaria. Niistä useimmat tuhottiin. yllättävää kyllä suurin osa on rakennettu uudelleen jopa paikkoihin, missä turistit eivät ole koskaan käyneet. Yushun Tulkujen koulun johtaja Khenpo Damchö Dawa kuvaa tilannetta osuvasti: ”Tiibetiläiset maallikot ja luostarit ovat kuin kalat ja vesi.” Kalat tarvitsevat vettä elääkseen ja tiibetiläiset tarvitsevat luostareita, koska paimentolaisten ja syrjäseutujen maanviljelijöiden elämässä luostareilla on monia eri tehtäviä.

Täällä lännessä pidämme luostareita pakopaikkoina maailmasta, mutta tiibetiläisluostarit ovat yhteiskunnallisia kulttuurikeskuksia. Tiibetiläisten arki kietoutuu yhteen Buddhan opetusten kanssa. Lamat antavat nimen vastasyntyneille, rukoilevat häissä ja kuolinvuoteilla ja kuoleman jälkeenkin ohjaten vainajia kohti parempia maailmoja. Hengellistä ohjausta etsivä löytää sen luostareista.

Luostareissa tehdään rituaaleja, ne säilyttävät perinteitä ja tietoa. Sieltä löytyy monenlaista filosofista ja tieteellistä kirjallisuutta sekä runoutta. Luostarikoulut eivät ole riippuvaisia hallituksen koulujen opetussuunnitelmasta. Siksi opetus on kokonaan tiibetinkielistä. Se on tärkeää kielen säilymisen kannalta. Lukemaan ja kirjoittamaan oppineet munkit ja nunnat opettavat sukulaislapsiaan, joilla ei ole mahdollisuuksia päästä kouluun pitkän välimatkan takia. Monet taiteilijat kuten thangkamaalarit ja kuvanveistäjät ovat munkkeja, jotka saivat oppinsa toisilta munkeilta.

Maaseudulla on hyvin vähän lääkäreitä. Jos joku sairastuu vakavasti, hän menee lähimpään luostariin, koska on varmaa, että siellä on ainakin yksi lääkärimunkki, joka tuntee tiibetiläistä lääketiedettä. Ellei hän osaa auttaa, luostari huolehtii potilaan siirrosta lähimpään sairaalaan.

Luostarit huolehtivat sairaista, vanhuksista ja vammaisista, ellei heillä ole muuta paikkaa. Esimerkiksi Yushun maanjäristyksen jälkeen, samana päivänä (14.4.2010) Yushun kaupunkiin saapui kolmetuhatta munkkia antamaan ensiapua ja monta ihmishenkeä säästyi.

Paimentolaisille luostarit ovat tapaamispaikkoja, sieltä kuullaan uutiset, sieltä voi soittaa puhelimella. Vielä nykyäänkin on nimittäin kaukaisia seutuja, joilla puhelimia ei ole. pari kertaa vuodessa luostareissa järjestetään juhlat maallikoille, tanssitaan kansantansseja ja esitetään näytelmiä sekä käydään torikauppaa.

Matkailijat voivat jättää matkatavaroitaan luostariin säilöön. Jos naapurit joutuvat riitoihin, he pyytävät luostaria sovittelemaan. Kaupankäynnissä luostari toimii todistajana. Jos ruoka loppuu, käännytään luostarin puoleen. Jopa koirat löytävät suojan luostarista, jos niiden omistaja hylkää ne. Tiibetiläisluostarien monipuolinen toiminta jaetaan kuuteen osa-alueeseen:

1. Uskonnollinen ja hengellinen huolenpito

2. Koulutus

3. Terveydenhoito

4. Sosiaalinen tuki

5. Kulttuuritapahtumat

6. Tiibetiläisyhteisön tapaamispaikka

 

Entisinä aikoina

Perinteen mukaan vanhemmat antoivat ainakin yhden lapsistaan luostariin. Tiibetiläiset uskovat, että perheelle on suureksi hyödyksi, jos heidän lapsestaan tulee hyvä munkki tai nunna. Monelle tytölle luostari on ainoa tie pois äärimmäisen kuluttavasta paimentolaiselämästä.

Luostareiden asukkaat saivat ruoan perheiltään. Ellei perheillä ollut tarpeeksi, luostari ruokki jäsenistönsä. Luostari sai tuloja tekemällä rukouksia ja rituaaleja. Toisinaan lamat matkustivat perheiden luokse seremonioita varten. Perheet antoivat lahjoituksia varojensa mukaan, joten rikkailta saatiin enemmän tuloja kuin köyhiltä. Luostari jakoi ylimääräiset varat niitä tarvitseville.

Asiat ovat muuttuneet

Nykyisin ihmiset ovat entistä köyhempiä. Ympäristössä tapahtuu muutoksia, teitä on rakennettu ja viljelysmaan sekä laidunmaan pinta-ala vähenee. Apottien mukaan pääongelma on nyt ruoka. Ruokaa ei ole tarpeeksi kaikille ihmisille. Siksi meidän kannattaa tukea luostarien munkkeja ja nunnia. Luostarien tukeminen merkitsee koko tiibetiläisyhteisön auttamista.

Dolma Lhakang

Dolma Lhakangin luostari sijaitsee Chamdossa, Tiibetin autonomisella alueella. Tällä luostarilla on pitkä historia. Alkuperäinen rakennus oli jyrkällä ja kivikkoisella vuorenrinteellä takanaan luola, jossa Tiibetin kuuluisa pyhimys Guru Rinpoche mietiskeli. Tri Akong Tulku Rinpoche, ROKPA INTERNATIONALin perustaja ja johtaja tunnistettiin 2-vuotiaana Dolma Lhakangin entisen apotin jälleensyntymäksi. Siitä lähtien hän oli vastuussa luostarista ja sitä ympäröivän maaseudun väestä. Hän joutui pakenemaan Tiibetistä 1959 ja pääsi kansansa pariin seuraavan kerran vasta 1980-luvun alussa. Hänen ystävänsä ja seuraajansa siellä pyysivät apua. Niinpä luostari, joka oli tuhottu samoin kuin 6000 muutakin luostaria Tiibetissä, rakennettiin uudelleen vaihe vaiheelta.

Jopa Tiibetin oloissa paikan ilmasto on kuitenkin ankara, koska luostari sijaitsee 4500 metriä meren pinnan yläpuolella. Vain muutama kesäkuukausi on lumeton ja jäiset tuulet puhaltavat ympäri vuoden.

 

Tällä korkeudella maanviljelys on mahdotonta. Dolma Lhakangissa ja sen ympäristössä elävät ihmiset ovat täysin riippuvaisia kotieläimistä. He myyvät maitotuotteita saadakseen muuta tarpeellista tavaraa. Yksi jakkilehmä antaa vain kaksi litraa maitoa päivässä ja niitä voi lypsää vain silloin kun niillä on vasikka. Kun perheessä on keskimäärin 8 – 10 jäsentä, jokainen perhe tarvitsee suuren karjalauman. Paimentolaisten arki on työtä aamusta iltaan, erityisesti naisten.

Luostari palvelee noin kahtasataa perhettä, yhteensä 1600 – 2000 ihmistä. He vaeltavat luostariin aina kun heillä on ongelmia. Kun Akong Rinpoche palasi katsomaan luostariaan, hänellä oli paljon muutakin vastuullaan, joten hänen täytyi löytää luostarille toinen johtaja.

 

 

 

 

 

Noin 300 kilometrin päässä Dolma Lhakangista oli laakso, jossa poikalapsi oli tunnistettu Akong Rinpochen entisen opettajan, Shechen Kongtrul Rinpochen jälleensyntymäksi. Shechen Kongtrul Tenpai Gyaltsen (synt. 1976) onkin sitten elänyt Dolma Lhakangissa vuodesta 1990 ja huolehtinut alueen ihmisistä.

 

Dolma Lhakang oli aikoinaan alueen suurin ja kuuluisin luostari. Siellä oli hyvät opettajat ja kallisarvoisia kirjoituskokoelmia. Nyt kuusivuotisessa munkkikoulussa on 50 oppilasta.

Yhteensä luostarissa on 96 munkkia, ja neljässä nunnaluostarissa munkkiluostaria vastapäätä on 126 nunnaa. Olot ovat karut: ilmasto on äärimmäisen kylmä, vesi täytyy kantaa, sähköä on vain nimeksi, eikä polttopuuta ole paljon.

Keskeisin ongelma on kuitenkin ruoka. Perheet ovat liian köyhiä tukeakseen luostarissa olevia sukulaisiaan, joten luostarin täytyy elättää munkit ja nunnat. Toivomme löytävämme henkilöitä, jotka haluaisivat antaa säännöllisesti lahjoituksen luostariväen ruokakassaan.

Korkealla meren pinnan yläpuolella energiaa kuluu paljon ja tarvitaan paljon ruokaa, jotta keho pysyy terveenä. Arviolta 50 euroa riittää kuukaudeksi yhtä henkilöä kohti.

Skotlannin Samye Lingin tiibetiläiseen keskukseen ja Akong Rinpocheen yhteydessä olevat ihmiset saattavat tuntea yhteyttä myös Dolma Lhakangiin ja sen lähiseudun asukkaisiin.

Lahjoitukset

Viimeksi päivitetty 2010  uusi sivu

 

© ROKPA INTERNATIONAL

Lisätietoa

Kotisivu