|
Drolma Lhakangin luostari Jos haluat matkustaa Drolma Lhakangiin, matka on pitkä. Luostari sijaitsee Chamdon maakunnassa Tsawagangin alueella 4500 metriä merenpinnan yläpuolella. Chamdo on Tiibetin autonomista aluetta, jotka kutsutaan myös Khamin (Itä-Tiibetin) kulttuurin kehdoksi. Suurin asa alueen asukkaista on aina ollut maanviljelijöitä ja paimentolaisia. Heidän vaatetuksensa, ruokansa ja elämäntapansa eivät ole juurikaan muuttuneet ja buddhalainen maailmankatsomus on osa heidän elämäänsä. Akong Rinpoche vietiin Drolma Lhakangiin neljävuotiaana, sen jälkeen kun hänet oli tunnistettu ensimmäisen Akongin jälleensyntymäksi. Hän toimi luostarin apottina kunnes pakeni maasta vuonna 1959. Luostari oli alueen suurin, siellä oli 300 munkkia, useita retriittipaikkoja ja vastapäisellä vuorella oli neljä nunnaluostaria. Ne olivat kehittyneet vuosisatojen aikana, aina vuoteen 1959 asti.
Guru Rinpoche, Tiibetin suuri pyhimys mietiskeli aikoinaan luolassa, sen lähellä ikivanha rakennus tuntuu takertuvan kallion kupeeseen. Myöhemmin kiveen ilmestyivät 21 Taraa. Tara, tiibetiksi Drolma, on tiibetiläisten tärkein suojeluspyhimys. Drolma Lhakang siirtyi paikasta toiseen paimentolaisten mukana kauan aikaa, kunnes noin 600 vuotta sitten luolan lähelle rakennettiin pysyvät rakennukset. Vuosisatojen kuluessa tästä luostarista tuli alueen pääluostari. Sen arvokkaat patsaat ja opettajat houkuttelivat pyhiinvaeltajia ja vierailijoita luostariin. Kun Akong Rinpoche pääsi ensimmäisen kerran käymään kotimaassaan 1980-luvun alussa, häntä vastassa olivat monet muutokset. Monet sukulaiset ja ystävät olivat kuolleet ja luostari tuhottu. hän tunsi olevansa muukalainen omassa maassaan. Hän tapasi kuitenkin monia, jotka olivat kantaneet vastuuta silloin kun hän toimi apottina, ja he pyysivät hänen apuaan. Monia kulttuurivallankumoukseen aikana tuhotuista luostareista oli rakennettu uudelleen, jopa sellaisiin paikkoihin, missä kukaan turisti ei ollut koskaan käynyt. Tiibetiläisille luostari on osa yhteiskunnan perusrakenteita samalla tavalla kuin ostoskeskus elokuvateattereineen ja kuntosaleineen on meidän lähiössämme. Luostarit olivat yhteisön sydän. Siellä ihmisillä oli tilaisuus saada koulutusta ja terveydenhoitoa ja kulttuuritapahtumatkin järjestettiin siellä samalla kun käytiin kauppaa. Tieteellistä ja kaunokirjallisuutta tuotettiin siellä myös. Luostarin ympäristössä asuvat ihmiset tukivat munkkeja ja nunnia lahjoittamalla ruokaa tai rahaa ja vastapalveluksena lamat pitivät huolta heidän henkisestä hyvinvoinnistaan elämän aikana ja kuoleman jälkeen. Myös Drolma Lhakang rakennettiin osittain uudelleen 1980-luvulla, mutta 1990-luvun lopulla temppeli muuttui käyttökelvottomaksi huonojen rakennusmateriaalien ja vaativien ilmasto-olosuhteiden takia. Vuonna 2000 ryhdyttiin rakentamaan uutta luostaria alemmaksi vuoristoon. Edistyminen on hidasta: rahoitus on kokonaan lahjoitusten varassa ja 4500 metrin korkeudessa merenpinnasta voi tehdä rakennustyötä vain viisi kuukautta vuodesta. Huhtikuusta elokuuhun lumisade on epätodennäköisintä ja jäätävän tuulen voi helpommin sietää. Temppelin avajaisia suunnitellaan vuodelle 2011. Myöhemmin rakennetaan lisärakennuksia, kuten munkkien asuntola, klinikka, orpolasten koulu ja kunnostetaan nunnaluostarit. Akong Rinpoche vieraili luostarissaan vuonna 2006. Alueen asukkaat olivat odottaneet hänen tuloaan vuosia, ja lukemattomat ihmiset asettuivat tien varteen tunneiksi odottamaan tervehtiäkseen häntä. Moottoripyörä- ja hevossaattue olivat myös paikalla. Hänen vierailunsa oli suuri tapahtuma ja kolmipäiväisen vierailun aikana tuhannet ihmiset tulivat saadakseen hänen siunauksensa. Matkasta on tehty englanninkielinen DVD, joka on myytävänä Samye Lingin verkkokaupassa: 30 min. versio ja 15 min. versio. YouTube: Film1 Akong Rinpoche's visit to Dolma Lhakang, Film2 Dolma Lhakang construction work. ![]() Perinteisesti munkit ja nunnat saavat taloudellista tukea perheiltään. Drolma Lhakangin ympäristö on kuitenkin köyhää, sillä viljeleminen ei ole mahdollista niin korkealla. Siellä on vain paimentolaisia, ja ilmaston muututtua viime vuosina laidunmaat ovat alkaneet kuivua. Yhä harvempi eläin löytää tarpeeksi ruohoa syödäkseen. Ihmiset eivät voi viedä sukulaisilleen luostariin kuin vähän tsampaa (paahdettua ohrajauhoa) ja voita vuosittain. Käteistä rahaa on erittäin vähän maaseudun paimentolaisyhteisöissä.
Luostarin rakentaminen antaa töitä paikallisille ihmisille. Vierailevat pyhiinvaeltajat ja turistit antavat lisätulonlähteen palveluelinkeinon kautta. Tukemalla ihmisiä, jotka omistavat elämänsä Buddhan opetusten säilyttämiselle munkkeina ja nunnina voimme auttaa paikallista väestöä ja lisäksi auttaa säilyttämään tätä tärkeää kulttuuria ja kieltä, onhan tiibet luostarikoulujen ainoa opetuskieli. Kaikki, jotka ovat tavanneet Akong Rinpochen täällä länsimaissa, kaikki hänen oppilaansa, ovat todella onnekkaita. Meidän ei tarvitse odottaa monia vuosia tavataksemme hänet uudelleen. Hänen entisessä kodissaan ihmiset tuntevat edelleen olevansa hänelle läheisiä ja he odottavat kärsivällisesti, kunnes hän tulee. Akong Rinpochen kautta Drolma Lhakangin munkit ja nunnat sekä paikallinen väestö on myös meitä lähellä. He tarvitsevat apuamme! Äskettäin Drolma Lhakangin luostarista löytyi vanha asiakirja, josta selvisi toisen Akong Rinpochen tarkka syntymäpäivä. Hän on syntynyt tiibetiläisen kuukalenterin kolmannen kuukauden 15. päivänä, joka vuonna 2010 on huhtikuun 28. päivä. Akong Rinpoche täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Lahjoitus hänen luostarilleen ja ihmisille siellä on upea yllätys hänelle. Lahjoitukset Rokpa Finland ry:n tilille 141930-720844, viite: Drolma Lhakang IBAN muotoinen tilinumero: FI37 1419 3000 7208 44 Nordea Pankin Suomen BIC eli SWIFT-tunnus on NDEAFIHH
Etelä-Suomen lääninhallitus on 20.10.2008 myöntänyt Rokpa Finland ry:lle luvan varainkeräykseen ajalle 23.11.2008 - 22.11.2010 koko maahan Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Luvan numero: OKH541A.
© ROKPA INTERNATIONAL |