Dolma Lhakangin luostarin avajaiset

18. heinäkuuta 2008

Avajaiset siirtyivät vuodella, koska olympialaiset tiukentivat maahanpääsyä.

 

Akong Rinpoche on tehnyt hyväntekeväisyystyötä ja auttanut tiibetiläisiä Tiibetin sisällä yli 25 vuoden ajan, mutta hän ei ole voinut tehdä paljoakaan oman luostarinsa, Dolma Lhakangin hyväksi. Vihdoinkin, kaikkien näiden vuosien jälkeen hän on  saanut temppelinsä kunnostettua melkein kokonaan. Vaikka rakennustöitä ei saada päätökseen vielä, vuosi 2008 on erityisen hyväenteinen vierailun kannalta. Kiinassa on tavanomaista avoimempi ilmapiiri olympialaisten takia ja olemme suunnitelleet, että Dolma Lhakangin jälleenrakennuksen ensimmäisen osan avajaisia juhlittaisiin myös silloin. On lohikärmeen vuosi 2008 ja perjantai 18.päivä on sekä täydenkuun päivä että paikallisten jumaluuksien päivä. Sellainen päivä sopii avajaisiin erityisen hyvin.

 

Jokainen joka tahtoo osallistua avajaisseremonioihin on tervetullut, kunhan pystyy maksamaan matkansa ja on tarpeeksi hyväkuntoinen. Koska on todennäköistä, että monet Akong Rinpochen ystävistä ja oppilaista tahtovat tulla, suosittelemme, että kukin maa organisoi oman ryhmänsä. Maiden tulisi valita ryhmänvetäjä, joka on vastuussa matkajärjestelyistä ja on yhteydessä Ani Lhamoon Samye Lingissä. Suomessa voit kirjoittaa osoitteeseen info@rokpa.fi tai soittaa p. 040 702 2979 /Ani Sherab.

                                                                                                                                            Dolma Lhakang Akong Rinpochen vierailun aikana vuonna 2006.

 

Ennen matkaan lähtöä jokaisen tulisi käydä terveystarkastuksessa, sillä matka voi olla vaativa hyväkuntoisille ja vahvoillekin. Varatkaa tarpeeksi aikaa tottuaksenne vuoristo-oloihin, ilmastoon ja korkeuteen merenpinnasta (n.5000 metriä).

 

Ryhmät tapaavat toisensa Dolma Lhakangissa 18. heinäkuuta. Koska Dolma Lhakang sijaitsee niin korkealla, paljon korkeammalla kuin esimerkiksi Tsurphun luostari, ei ehkä ole mahdollista olla siellä kovin pitkään. Vaikka yöpyminen Dolam Lhakangissa on mahdollista, suosittelemme, että yöpyminen järjestettäisiinkin lähellä Riwochessa tai Chamdossa, jotka sijaitsevat alempana. Sieltä voi sitten päiväsaikaan taas palata Dolma Lhakangiin.

 

Paikan päällä tulette näkemään, että vaikka rakennus on valmis, tehtävää on vielä paljon. Rinpochen täytyy rakentaa majoitustilat, retriitti ja koulu munkeille, useita nunnaluostareita, järjestää munkkien ja nunnien ylläpito, organisoida paikallinen terveydenhuolto, rakentaa orpokoti ja järjestää lasten koulunkäynti sekä hankkia sellaisia suuria taideteoksia kuin Guru Rinpochen kuvat, stupat ym. Hän tarvitsee siis runsaasti taloudellista apua. Ja vaikka luostari saadaan valmiiksi, munkkeja ja nunnia on tuettava rahallisesti, koska heillä ei ole mitään tuloja. Entisaikaan heillä oli omat pellot, mutta ne eivät ole enää heidän käytössään. Joten toivomme, että jokainen lahjoittaisi sen minkä voi. Se antaa pyhiinvaelluksellemme merkitystä ja sisältöä.

Tavoitteenamme on ostaa lahjoitusvaroilla vierastalo Chamdosta. Luostarin sangha hankkisi sen avulla toimeentulonsa jatkossa. Raha, jonka annat menee täten tarkoitukseen, jolla on pysyvää merkitystä. Ilman sitä luostarilla ei ole tulevaisuutta, koska sanghalla ei ole varaa asua siellä. Täten toivon, että olisitte mahdollisimman anteliaita.

 

Dolma Lhakangin temppeli rakennusvaiheessa.                                                                                                                                                                       Lama Yeshe Losal Rinpoche
 

alkuperäinen kirje englanniksi

YouTube:

Film1 Akong Rinpoche's visit to Dolma Lhakang

Film2 Dolma Lhakang construction work

DVD Akong Rinpochen vierailusta Dolma Lhakangissa
Akong Tulku Rinpochen haastattelu
kotisivu

© Kagyu Samye Ling Tibetan Centre